GRL:n kilpailukausi lähenee loppuaan. Tavoitteeseen päästiin: nyt minulla on kilpuri.
Takana on viisi starttia, yksi voitto, yksi kakkos ja kolmos sija, yksi viides ja yksi kuudes sija. Kaksi viimeistä olivat alkuerät narttujen mestaruuskisa Oaksissa ja 3 vuotiaiden Grand Prix ikäluokkakilpailussa. Noissa kisoissa voitot menevät useammin niille kovemman luokan koirille. Me kilpailemme luokassa 6. Mutta tokihan kaikki on mahdollista, eli aina voi yrittää.

GRL:n kilpailuissa koirat on jaettu koejuoksuissa määriteltyihin luokkiin luokkiin 1-7 (8?). Luokka voi nousta tai pudota edellisten suoritusten mukaan. Ideana siis on, että 7 luokan koira ei joutuisi kovin usein kisaamaan 1 luokan koiria vastaan. Näin saadaan mahdollisimman tasaisia lähtöjä.

Viimeisimmät kisat olivat Haukiputaalla Oulun vieressä. Nyt olemme siis nähneet kaikki neljä rataa joissa greyhoundit kisaavat Suomessa.
Eräs greyhound ihminen jutteli, että hänen koiransa ei tällä kaudella enään Turussa kisaa, koska sielä on huonompi hiekka, eikä kopeista lähtökään onnistu niin hyvin kuin muualla. Olen ennenkin kuullut puhuttavan koirista jotka ovat vahvemmilla jollakin tietyllä radalla, kun taas joku toinen ei niin olisi niiden juttu. Tämä pisti miettimään millä radalla Tosca on parhaimmillaan, ja millä taas heikoimmillaan.

 Hyvinkäällä Tosca voitti, vaikka kerta sillä radalla oli ensimmäinen. Tampereella harjoituksissa Tosca on painellut 480m ajalla 29.54, ja kisoissa ollut 2. ja 3. Mutu-tuntumalla voisi siis  pitää näitä suosikki ratoina.
Haukiputaalla sijoitus oli 5 (jos 0:n saanut koira lasketaan mukaan, niin 6) ja Turussa ollaan aina oltu viimeisiä. Näin ollen Turku olisi siis meidänkin heikkous. Tiedä sitten....ensi kesänä olen taas viisaampi.

Kantapäänkautta olen myös saanut todeta lukuisia kertoja että yhtään ainutta koiraa minulle ei enään tule, ennen kun on ajokortti ja auto.
Tyhmä, tyhmä, tyhmä minä, kun olen aikanaan edes hankkinut koiran tälläiseen tilanteeseen...mutta mitäs sitä enään murehtimaan. "Mut kun mä haluun...NYT!" - asenteella saa mitä tilaa.
Ilman autoa tämä harrastus on toivotonta (mitä tekisinkään ilman Villeä...). Auto on treenaamiseen ja kilpailuttamiseen niin pakollinen väline kuin olla ja voi. Olisi todellakin ensi kesän tavoite saada se ajokortti.

Kortittomuus lienee ollut se suurin murhe tällä kaudella. Kun ei ole voinut treenata niin kuin haluaisi/pitäisi, ja kisoihinkin on tullut kuukauden tauko (paljon tässä Suomen lyhyessä kesässä...), niin kerran, jos toisenkin olen ollut heittää jo hanskat tiskiin ja luovuttaa. Tämän harrastuksen vuoksi on itketty, käyty epätoivon partaalla, raivottu ja sitten taas vastapainoksi riemuittu, kun viimeinkin on tullut onnistumisia joukkoon.

Pieniä ne on minunkin iloni ja murheeni, tiedän. Mutta kun ei ole tällä hetkellä suurempiakaan, niin pakkohan sitä suurta draamaa on jostain repiä ;)
Sitäpaitsi tämä harrastushan ON elämää suurempaa.