Lauantaina tapasin luokkakavereita puolentoistavuoden tauon jälkeen. Meillä oli pienimuotoiset pikkujoulut Oulussa, jonne matkustin 5h yhteen suuntaan ja toiset samanlaiset seuraavana päivänä takaisin Tampereelle. Mutta kyllä tuon luokkaporukan vuoksi on valmis moiseen ajalliseen (ja rahalliseen) uhraukseen. Kaksi vuotta Louella eläintenhoitaja opinnoissa olivat elämäni parhaimpia.
Koirat jäivät kotiin miehen kanssa.
-------------------
Toissaviikonloppuna sain karvaasti todeta että työ häiritsee harrastuksia. Olin odottanut jo viikkoja (kuukausia?) greyhound racing liiton Gaalaa, joka kerrankin järjestettäisiin tässä ihan Tampereen lähellä. Paneelikeskutelun aiheetkin olivat todella mielenkiitoisia (etenkin jalostusosio). Tai siis olisivat olleet. Minähän en sitten koko gaalaan päässyt, kiitos töiden. Tosin omaakin mokaa oli mukana...unohdin pyytää sen lauantain vapaapäiväksi, vaikka olin tiennyt tapahtumasta jo kauan. Kunnon kantapäänkautta oppia taas kerran. Mutta toisaalta olen havainnut sen tehokkaimmaksi, että enpä mokaa näin enään toista kertaa...
--------------
Tosca alkaa pian myös näyttämään ratagreyhoundilta. Se on pudottanut karvansa reisiltä jo reilusti. Ei ollenkaan kiva juttu minusta. Eniten sen kosmeettisen haitan vuoksi, koiraa se ei tunnu häiritsevän.
Niin ja kaikki ratagreythän eivät ole reisikaljuja. Mutta toiset ovat, siksi tuo ensimmäinen lause.
Reisikaljun uskotaan johtuvan kilpailu- ja treenikauteen liittyvän stressin aiheuttamasta hormooniepätasapainosta. Tämä vain pahentui vasta kisakauden loputtua, joten enpä sitten tiedä.
Voisi viimeistään keväällä rokotusten yhteydessä pyytää ottamaan kokeita koirasta, niin saataisiin suljettua pois ainakin kaikki fyysiset vian aiheuttajat. Voisi sitten varmuudella ainakin sanoa tämän olevan sitä normaalia reisikaljua.
maanantai, 8. joulukuu 2008
Kuulumisia (kaljusta greyhoudista)
perjantai, 12. syyskuu 2008
Mitäs meille kuuluukaan...
GRL:n kilpailukausi lähenee loppuaan. Tavoitteeseen päästiin: nyt minulla on kilpuri.
Takana on viisi starttia, yksi voitto, yksi kakkos ja kolmos sija, yksi viides ja yksi kuudes sija. Kaksi viimeistä olivat alkuerät narttujen mestaruuskisa Oaksissa ja 3 vuotiaiden Grand Prix ikäluokkakilpailussa. Noissa kisoissa voitot menevät useammin niille kovemman luokan koirille. Me kilpailemme luokassa 6. Mutta tokihan kaikki on mahdollista, eli aina voi yrittää.
GRL:n kilpailuissa koirat on jaettu koejuoksuissa määriteltyihin luokkiin luokkiin 1-7 (8?). Luokka voi nousta tai pudota edellisten suoritusten mukaan. Ideana siis on, että 7 luokan koira ei joutuisi kovin usein kisaamaan 1 luokan koiria vastaan. Näin saadaan mahdollisimman tasaisia lähtöjä.
Viimeisimmät kisat olivat Haukiputaalla Oulun vieressä. Nyt olemme siis nähneet kaikki neljä rataa joissa greyhoundit kisaavat Suomessa.
Eräs greyhound ihminen jutteli, että hänen koiransa ei tällä kaudella enään Turussa kisaa, koska sielä on huonompi hiekka, eikä kopeista lähtökään onnistu niin hyvin kuin muualla. Olen ennenkin kuullut puhuttavan koirista jotka ovat vahvemmilla jollakin tietyllä radalla, kun taas joku toinen ei niin olisi niiden juttu. Tämä pisti miettimään millä radalla Tosca on parhaimmillaan, ja millä taas heikoimmillaan.
Hyvinkäällä Tosca voitti, vaikka kerta sillä radalla oli ensimmäinen. Tampereella harjoituksissa Tosca on painellut 480m ajalla 29.54, ja kisoissa ollut 2. ja 3. Mutu-tuntumalla voisi siis pitää näitä suosikki ratoina.
Haukiputaalla sijoitus oli 5 (jos 0:n saanut koira lasketaan mukaan, niin 6) ja Turussa ollaan aina oltu viimeisiä. Näin ollen Turku olisi siis meidänkin heikkous. Tiedä sitten....ensi kesänä olen taas viisaampi.
Kantapäänkautta olen myös saanut todeta lukuisia kertoja että yhtään ainutta koiraa minulle ei enään tule, ennen kun on ajokortti ja auto.
Tyhmä, tyhmä, tyhmä minä, kun olen aikanaan edes hankkinut koiran tälläiseen tilanteeseen...mutta mitäs sitä enään murehtimaan. "Mut kun mä haluun...NYT!" - asenteella saa mitä tilaa.
Ilman autoa tämä harrastus on toivotonta (mitä tekisinkään ilman Villeä...). Auto on treenaamiseen ja kilpailuttamiseen niin pakollinen väline kuin olla ja voi. Olisi todellakin ensi kesän tavoite saada se ajokortti.
Kortittomuus lienee ollut se suurin murhe tällä kaudella. Kun ei ole voinut treenata niin kuin haluaisi/pitäisi, ja kisoihinkin on tullut kuukauden tauko (paljon tässä Suomen lyhyessä kesässä...), niin kerran, jos toisenkin olen ollut heittää jo hanskat tiskiin ja luovuttaa. Tämän harrastuksen vuoksi on itketty, käyty epätoivon partaalla, raivottu ja sitten taas vastapainoksi riemuittu, kun viimeinkin on tullut onnistumisia joukkoon.
Pieniä ne on minunkin iloni ja murheeni, tiedän. Mutta kun ei ole tällä hetkellä suurempiakaan, niin pakkohan sitä suurta draamaa on jostain repiä ;)
Sitäpaitsi tämä harrastushan ON elämää suurempaa.
Takana on viisi starttia, yksi voitto, yksi kakkos ja kolmos sija, yksi viides ja yksi kuudes sija. Kaksi viimeistä olivat alkuerät narttujen mestaruuskisa Oaksissa ja 3 vuotiaiden Grand Prix ikäluokkakilpailussa. Noissa kisoissa voitot menevät useammin niille kovemman luokan koirille. Me kilpailemme luokassa 6. Mutta tokihan kaikki on mahdollista, eli aina voi yrittää.
GRL:n kilpailuissa koirat on jaettu koejuoksuissa määriteltyihin luokkiin luokkiin 1-7 (8?). Luokka voi nousta tai pudota edellisten suoritusten mukaan. Ideana siis on, että 7 luokan koira ei joutuisi kovin usein kisaamaan 1 luokan koiria vastaan. Näin saadaan mahdollisimman tasaisia lähtöjä.
Viimeisimmät kisat olivat Haukiputaalla Oulun vieressä. Nyt olemme siis nähneet kaikki neljä rataa joissa greyhoundit kisaavat Suomessa.
Eräs greyhound ihminen jutteli, että hänen koiransa ei tällä kaudella enään Turussa kisaa, koska sielä on huonompi hiekka, eikä kopeista lähtökään onnistu niin hyvin kuin muualla. Olen ennenkin kuullut puhuttavan koirista jotka ovat vahvemmilla jollakin tietyllä radalla, kun taas joku toinen ei niin olisi niiden juttu. Tämä pisti miettimään millä radalla Tosca on parhaimmillaan, ja millä taas heikoimmillaan.
Hyvinkäällä Tosca voitti, vaikka kerta sillä radalla oli ensimmäinen. Tampereella harjoituksissa Tosca on painellut 480m ajalla 29.54, ja kisoissa ollut 2. ja 3. Mutu-tuntumalla voisi siis pitää näitä suosikki ratoina.
Haukiputaalla sijoitus oli 5 (jos 0:n saanut koira lasketaan mukaan, niin 6) ja Turussa ollaan aina oltu viimeisiä. Näin ollen Turku olisi siis meidänkin heikkous. Tiedä sitten....ensi kesänä olen taas viisaampi.
Kantapäänkautta olen myös saanut todeta lukuisia kertoja että yhtään ainutta koiraa minulle ei enään tule, ennen kun on ajokortti ja auto.
Tyhmä, tyhmä, tyhmä minä, kun olen aikanaan edes hankkinut koiran tälläiseen tilanteeseen...mutta mitäs sitä enään murehtimaan. "Mut kun mä haluun...NYT!" - asenteella saa mitä tilaa.
Ilman autoa tämä harrastus on toivotonta (mitä tekisinkään ilman Villeä...). Auto on treenaamiseen ja kilpailuttamiseen niin pakollinen väline kuin olla ja voi. Olisi todellakin ensi kesän tavoite saada se ajokortti.
Kortittomuus lienee ollut se suurin murhe tällä kaudella. Kun ei ole voinut treenata niin kuin haluaisi/pitäisi, ja kisoihinkin on tullut kuukauden tauko (paljon tässä Suomen lyhyessä kesässä...), niin kerran, jos toisenkin olen ollut heittää jo hanskat tiskiin ja luovuttaa. Tämän harrastuksen vuoksi on itketty, käyty epätoivon partaalla, raivottu ja sitten taas vastapainoksi riemuittu, kun viimeinkin on tullut onnistumisia joukkoon.
Pieniä ne on minunkin iloni ja murheeni, tiedän. Mutta kun ei ole tällä hetkellä suurempiakaan, niin pakkohan sitä suurta draamaa on jostain repiä ;)
Sitäpaitsi tämä harrastushan ON elämää suurempaa.
tiistai, 1. heinäkuu 2008
Ei otsikkoa
Vanhoja kirjoituksia lukiessa tulee vähän väliä ajatus että "tuota olisi pitänyt tarkentaa", "tuon olisi voinut selittää paremmin" tai jopa "No ei se nyt ihan noin noikaan ole..." (jokin oma ajatus tai mielipide).
Siksipä en luekaan niitä usein. Tulee halu muokata niitä. Mutta antaa mieluummin olla sellaisenaan, nekin on osa omaa oppimisen historiaa.
Ensimmäinen kirjoitus on vuodelta 2005. Kolme vuotta....vähän, mutta kuitenkin niin paljon. Toisaalta tuntuu että siitä on vasta hetki kun Louelle meni, mutta oikeastaan siitä onkin jo kokonainen vuosi kun sieltä lähti.
Opiskelu jatkuu. Itseopiskeluna. Hiljattain luin Riitta Ahon Tavoitteena terverakenteinen koira. Ihan huippu kirja.
Anatomia, liikkeet ym. ovat minulle asia jota ruokinnan ohella vasta sulattelen. Niin paljon tietoa joka pitäisi ymmärtää niin laajasti.
Tai ehkä ei tarvitsisi, mutta minä haluan.
------------
Sori, nyt loppui totaalisesti ajatus mitä olin aikeissa taas kirjoittaa :-D Yleensä pätkätekstejä en julkaise, mutta menköön nyt tämäkin. Tulee joku kirjoitus heinäkuullekin.
Siksipä en luekaan niitä usein. Tulee halu muokata niitä. Mutta antaa mieluummin olla sellaisenaan, nekin on osa omaa oppimisen historiaa.
Ensimmäinen kirjoitus on vuodelta 2005. Kolme vuotta....vähän, mutta kuitenkin niin paljon. Toisaalta tuntuu että siitä on vasta hetki kun Louelle meni, mutta oikeastaan siitä onkin jo kokonainen vuosi kun sieltä lähti.
Opiskelu jatkuu. Itseopiskeluna. Hiljattain luin Riitta Ahon Tavoitteena terverakenteinen koira. Ihan huippu kirja.
Anatomia, liikkeet ym. ovat minulle asia jota ruokinnan ohella vasta sulattelen. Niin paljon tietoa joka pitäisi ymmärtää niin laajasti.
Tai ehkä ei tarvitsisi, mutta minä haluan.
------------
Sori, nyt loppui totaalisesti ajatus mitä olin aikeissa taas kirjoittaa :-D Yleensä pätkätekstejä en julkaise, mutta menköön nyt tämäkin. Tulee joku kirjoitus heinäkuullekin.
maanantai, 23. kesäkuu 2008
Tarvetta eläinlääkärikäynnille?
Yhdestä asiasta huomaan olleeni eläinlääkäriasemalla harjoittelussa.
Kynnys viedä oma koira lääkäriin on korkeampi.
Tai siis, jos jotain sattuu, osaan arvioida itse hoidon tarpeen tai kuinka akuutti tilanne on.
Eilen löytyi lattialta sieltä täältä veritahroja. Kun tutkittiin mistä ne tulivat, löytyi Toscan vasemman etujalan anturasta repsottava palkeenkieli.
Ensimmäisenä tuli hätä seuraavista kisoista jonne olin ajatellut koiran ilmoittaa, ja viestitinkin asiasta kasvattajalle, josko hänellä olisi kokemusta samanlaisesta.
Eläinlääkäri ei käynyt mielessäkään koska
a) Tikkaukseen ei ole niin vähän vuotavalla haavalla tarvetta
b) Eläinlääkäri ei tee asialle mitään sen ihmeempää kuin minkä itsekin voisin tehdä
Olen myös hoitanut itse solkenaan vuotavan korvanlehden haavan, joka aukesi joka kerran uudestaan kun koira ravisti päätään. Siinä sitten kirosin, siivosin verta lattioista ja seiniltä, ja hain apteekista lisää sidetarpeita...Ei taaskaan eläinlääkäriä, koska
a) verenhukkaan ei voi kuolla korvanlehden kautta. Sitä tulee aina paljon oli haava kuinka suuri tai pieni vain
b) haavaan olisi mennyt korkeintaan kaksi tikkiä, ja koiran nukuttaminen/rauhoittaminen sen suoksi tuntui turhalta. Vähemmällä vaivalla olisin ehkä voinut korkeintaan päästä.
Itse on myös tullut hoidettua puremahaava: Pimu nappasi kerran vauhdissa Toscaa kiinni kyljestä, ja siitä irtosi peukalonpään kokoinen pala nahkaa (tästä syystä greyhoundeja suositellaan juoksuttamaan kuonokoppa päässä)
Puremahaavoihin neuvotaan aina hakemaan antibiootit, joten olin ensimmäisenä yhteydessä eläinlääkäriin, mutta sainkin kotihoito-ohjeet: Puhdista, pidä kuivana, seuraile. (näin lyhennettynä)
Näin tehtiin, eikä antibiootteja tarvittu. Niin ja tikkaus ei tullut kysymykseen koska kyljestä puuttui pala, eikä haava vuotanut. (tikkaus olisi kyllä onnistunut, mutta ei edellä mainitusta syystä ei pakollista)
Niinpä meillä menee kaikki pienet ja suuremmatkin haavat ja ruhjeet samalla periaatteella.
Puhtaana ja kuivana pito, ja seurailu. Jos haava osoittaa tulehduksen merkkejä, niin sitten soitto lääkäriin.
Jos koiralla on oikein syvä, iso ja pahasti vuotavat haava vien tietenkin eläinlääkäriin (en usko että tätä tarvitsisi erikseen mainita, mutta joku järkyttyy ja luulee minun kuitenkin hoitavan senkin itse jos en mainitse).
Täällä aiemmin kertomani Toscan tipahtaminen jyrjänteeltä ei myöskään ollut eläinlääkäriasia, vaan "Tarkkaillaan"-asia, koska en huomannut koirassa mitään mustelman lisäksi.
En koe olevani eläinlääkäriharjoitteluni vuoksi taitavampi ja tietävämpi koiranomistaja kuin muut, vaikka hoidan paljon pikkujuttuja itse.
Näitä taitoja opettaa kokemus kenelle vain. Sitä enemmän mitä enemmän koiria ja vuosia niiden parissa.
Eläinlääkäriasemalla taisi tulla muutama vuosi kerralla lisää.
Turhia ajanvarauksia piti asemalla välttää, ja antaa kotihoito-ohjeet tilalle (joissa silloin tosin piti turvautua osaavampaan tahoon). Ja ne "turhat" tapaukset oppi kantapäänkautta nopeasti:
Erään kerran olin varannut ajan koiralle joka oli nielaissut suurehkon esineen.
Vakituinen eläintenhoitaja huomasin ajanvaraukseni ja kysyi syytä. Kun kerroin, hän katsoi minua hetken ja kysyi "Ja mitä ajattelit meidän voivan sille tehdä?"
Niin....mistäpä minä sitä tiesin. Ehkä ajattelin että esine röntgenkuvataan ja leikataan pois.
Turhan iso operaatio jos esine saattaakin tulla ulos normaalia tietä.
(Vaikka puhelintyö olikin yksi opettavimmista osista eläinlääkäriasemaharjoittelua, olen silti muiden ell. asemaharjoitelleiden luokkakaverini tavoin sitä mieltä ettei homma kuulu harjoittelijalle. Eläinlääkäreiden itsensäkin on joskus hyvin vaikeaa arvoida tilannetta pelkän puhelun perusteella, saati sitten kokemattoman harjoittelijan)
Kynnys viedä oma koira lääkäriin on korkeampi.
Tai siis, jos jotain sattuu, osaan arvioida itse hoidon tarpeen tai kuinka akuutti tilanne on.
Eilen löytyi lattialta sieltä täältä veritahroja. Kun tutkittiin mistä ne tulivat, löytyi Toscan vasemman etujalan anturasta repsottava palkeenkieli.
Ensimmäisenä tuli hätä seuraavista kisoista jonne olin ajatellut koiran ilmoittaa, ja viestitinkin asiasta kasvattajalle, josko hänellä olisi kokemusta samanlaisesta.
Eläinlääkäri ei käynyt mielessäkään koska
a) Tikkaukseen ei ole niin vähän vuotavalla haavalla tarvetta
b) Eläinlääkäri ei tee asialle mitään sen ihmeempää kuin minkä itsekin voisin tehdä
Olen myös hoitanut itse solkenaan vuotavan korvanlehden haavan, joka aukesi joka kerran uudestaan kun koira ravisti päätään. Siinä sitten kirosin, siivosin verta lattioista ja seiniltä, ja hain apteekista lisää sidetarpeita...Ei taaskaan eläinlääkäriä, koska
a) verenhukkaan ei voi kuolla korvanlehden kautta. Sitä tulee aina paljon oli haava kuinka suuri tai pieni vain
b) haavaan olisi mennyt korkeintaan kaksi tikkiä, ja koiran nukuttaminen/rauhoittaminen sen suoksi tuntui turhalta. Vähemmällä vaivalla olisin ehkä voinut korkeintaan päästä.
Itse on myös tullut hoidettua puremahaava: Pimu nappasi kerran vauhdissa Toscaa kiinni kyljestä, ja siitä irtosi peukalonpään kokoinen pala nahkaa (tästä syystä greyhoundeja suositellaan juoksuttamaan kuonokoppa päässä)
Puremahaavoihin neuvotaan aina hakemaan antibiootit, joten olin ensimmäisenä yhteydessä eläinlääkäriin, mutta sainkin kotihoito-ohjeet: Puhdista, pidä kuivana, seuraile. (näin lyhennettynä)
Näin tehtiin, eikä antibiootteja tarvittu. Niin ja tikkaus ei tullut kysymykseen koska kyljestä puuttui pala, eikä haava vuotanut. (tikkaus olisi kyllä onnistunut, mutta ei edellä mainitusta syystä ei pakollista)
Niinpä meillä menee kaikki pienet ja suuremmatkin haavat ja ruhjeet samalla periaatteella.
Puhtaana ja kuivana pito, ja seurailu. Jos haava osoittaa tulehduksen merkkejä, niin sitten soitto lääkäriin.
Jos koiralla on oikein syvä, iso ja pahasti vuotavat haava vien tietenkin eläinlääkäriin (en usko että tätä tarvitsisi erikseen mainita, mutta joku järkyttyy ja luulee minun kuitenkin hoitavan senkin itse jos en mainitse).
Täällä aiemmin kertomani Toscan tipahtaminen jyrjänteeltä ei myöskään ollut eläinlääkäriasia, vaan "Tarkkaillaan"-asia, koska en huomannut koirassa mitään mustelman lisäksi.
En koe olevani eläinlääkäriharjoitteluni vuoksi taitavampi ja tietävämpi koiranomistaja kuin muut, vaikka hoidan paljon pikkujuttuja itse.
Näitä taitoja opettaa kokemus kenelle vain. Sitä enemmän mitä enemmän koiria ja vuosia niiden parissa.
Eläinlääkäriasemalla taisi tulla muutama vuosi kerralla lisää.
Turhia ajanvarauksia piti asemalla välttää, ja antaa kotihoito-ohjeet tilalle (joissa silloin tosin piti turvautua osaavampaan tahoon). Ja ne "turhat" tapaukset oppi kantapäänkautta nopeasti:
Erään kerran olin varannut ajan koiralle joka oli nielaissut suurehkon esineen.
Vakituinen eläintenhoitaja huomasin ajanvaraukseni ja kysyi syytä. Kun kerroin, hän katsoi minua hetken ja kysyi "Ja mitä ajattelit meidän voivan sille tehdä?"
Niin....mistäpä minä sitä tiesin. Ehkä ajattelin että esine röntgenkuvataan ja leikataan pois.
Turhan iso operaatio jos esine saattaakin tulla ulos normaalia tietä.
(Vaikka puhelintyö olikin yksi opettavimmista osista eläinlääkäriasemaharjoittelua, olen silti muiden ell. asemaharjoitelleiden luokkakaverini tavoin sitä mieltä ettei homma kuulu harjoittelijalle. Eläinlääkäreiden itsensäkin on joskus hyvin vaikeaa arvoida tilannetta pelkän puhelun perusteella, saati sitten kokemattoman harjoittelijan)
maanantai, 16. kesäkuu 2008
Koejuoksut ohi!
Viimeisimmässä kommentissani udeltiin joko olen saanut vakituisenpaikan Mustista ja Mirristä. Jep, tammikuusta asti olen ollut vakituisena työntekijänä kyseisessä eläintarvikeliikkeessä. Viihdyn työssäni paremmin kuin hyvin; kivat työkaverit, tapaan päivittäin mielenkiintoisia asiakkaita ja koiria, ja opin uutta tuotteista ja koirissta/kissoista (eikä koirillani ole ollut koskaan niin paljon leluja, pantoja, valjaita ja herkkuja kun nyt....).
Tällä hetkellä vietän kesälomaa. Töihin palaan juhannuksen jälkeen.
Elämässä on ollut viimeaikoina murhetta ja takapakkia, eikä koiraharrasuspuolikaan ole siltä säästynyt. Välillä olin jo luovuttaa ja vaihtaa greyhoundit maltankoiriin ja näyttelyharrastukseen (vitsi vitsi...en todellakaan oikeesti, vaikka helpompaa se olisi)
Mutta viimeisin käänne harrastuksessamme oli Toscan läpi mennyt koejuoksu Tampereella. Tosca myös sijoittui kolmanneksi ja voitti 10€.
En osannut odottaa Toscalta yhtään mitään.
Toivoin oikeastaan vain sitä että se juoksisi ehjänä alusta loppuun (pari koiraa oli jo aiemmissa lähdöissä loukkaantunut), ja ettei se tekisi mitään älyttömän noloa, kuten karkaisi kopittajan käsistä ja juoksentelisi pitkin rataa antamatta ottaa itseään kiinni. (Eräs kasvattajan tuttu siis kopitti Toscan, koska minulta neiti karkailee harjotuksissa kopitustilanteessa käsistä tämän tästä...)
Sain seurata oman koiran lähdön kerrankin katsomosta, enkä lähtökopin takaa kuten harjoitukissa tai Turun ryhmäkokeissa.
Jännitys oli aika huima, ja ihan syystäkin. Tosca lähti kopista todella lujaa, ja juoksi toisena pitkään, kunnes tipahti kolmanneksi (ilmeisesti koska joku juoksi sen jaloille kaarteessa...näin kuulin).
Mutta kun ei odota liikoja, niin ei voi olla muuta kuin riemuissaan tuollaisesta suorituksesta .(Tosca oli muuten mennyt kuulemma koppiin ihan ongelmitta...temppuilee siis vain minulle. Pah)
Videokooste kisoista löytyy täältä.
Jos koko pätkää ei kiinnosta katsoa, niin Toscan lähtö löytyy 6:26 kohdasta. Lähdön voittajana on Swing Of Snidget ajalla 29.39. Tosca juoksee mustalla manttelilla (nro 4).
Olin niin iloinen ja ylpeä koirastani että unohdin ilmoittaa Toscan seuraavan sunnuntain Tampereen kisoihin. Eli opinpa sitten kerrasta senkin, että ilmoittautumisesta kannattaa laittaa mustutus kännykkään, koska tuo 2h puhelinilmoittautuminen menee niin helposti ohi, jos on vaikka jotain muuta ohjelmaa samaan aikaan päällä.
Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina on vielä Tampereella kisat, ja sielä sitten juostaan meidän ensimmäinen oikea kilpailu(sijoitus)lähtö. Loput kauden kisoista on Hyvinkäällä, Turussa ja Oulun lähellä Virpiniemessä. Oluunpäin ei tule lähdettyä usein, mutta kerran on pakko: Kolmivuotiaiden GP juostaan tänävuonna sielä, ja sinne Tosca on ilmoitettu jo kolmevuotta sitten :)
Tällä hetkellä vietän kesälomaa. Töihin palaan juhannuksen jälkeen.
Elämässä on ollut viimeaikoina murhetta ja takapakkia, eikä koiraharrasuspuolikaan ole siltä säästynyt. Välillä olin jo luovuttaa ja vaihtaa greyhoundit maltankoiriin ja näyttelyharrastukseen (vitsi vitsi...en todellakaan oikeesti, vaikka helpompaa se olisi)
Mutta viimeisin käänne harrastuksessamme oli Toscan läpi mennyt koejuoksu Tampereella. Tosca myös sijoittui kolmanneksi ja voitti 10€.
En osannut odottaa Toscalta yhtään mitään.
Toivoin oikeastaan vain sitä että se juoksisi ehjänä alusta loppuun (pari koiraa oli jo aiemmissa lähdöissä loukkaantunut), ja ettei se tekisi mitään älyttömän noloa, kuten karkaisi kopittajan käsistä ja juoksentelisi pitkin rataa antamatta ottaa itseään kiinni. (Eräs kasvattajan tuttu siis kopitti Toscan, koska minulta neiti karkailee harjotuksissa kopitustilanteessa käsistä tämän tästä...)
Sain seurata oman koiran lähdön kerrankin katsomosta, enkä lähtökopin takaa kuten harjoitukissa tai Turun ryhmäkokeissa.
Jännitys oli aika huima, ja ihan syystäkin. Tosca lähti kopista todella lujaa, ja juoksi toisena pitkään, kunnes tipahti kolmanneksi (ilmeisesti koska joku juoksi sen jaloille kaarteessa...näin kuulin).
Mutta kun ei odota liikoja, niin ei voi olla muuta kuin riemuissaan tuollaisesta suorituksesta .(Tosca oli muuten mennyt kuulemma koppiin ihan ongelmitta...temppuilee siis vain minulle. Pah)
Videokooste kisoista löytyy täältä.
Jos koko pätkää ei kiinnosta katsoa, niin Toscan lähtö löytyy 6:26 kohdasta. Lähdön voittajana on Swing Of Snidget ajalla 29.39. Tosca juoksee mustalla manttelilla (nro 4).
Olin niin iloinen ja ylpeä koirastani että unohdin ilmoittaa Toscan seuraavan sunnuntain Tampereen kisoihin. Eli opinpa sitten kerrasta senkin, että ilmoittautumisesta kannattaa laittaa mustutus kännykkään, koska tuo 2h puhelinilmoittautuminen menee niin helposti ohi, jos on vaikka jotain muuta ohjelmaa samaan aikaan päällä.
Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina on vielä Tampereella kisat, ja sielä sitten juostaan meidän ensimmäinen oikea kilpailu(sijoitus)lähtö. Loput kauden kisoista on Hyvinkäällä, Turussa ja Oulun lähellä Virpiniemessä. Oluunpäin ei tule lähdettyä usein, mutta kerran on pakko: Kolmivuotiaiden GP juostaan tänävuonna sielä, ja sinne Tosca on ilmoitettu jo kolmevuotta sitten :)
