Luokittelen koiraihmiset karkeasti neljään luokkaan: Koiranomistajat, "koirani on lapseni"-ihmiset, Koiraharrastajat ja elämäntapa"koirailijat".

Koiranomistajat ovat ihmisiä joilla on koira. Se koira vain on, eikä myöskään tiedetä syytä siihen miksi se on. Ehkä se hankittiin lapsen tahdosta, otettiin kun ilmaiseksi saatiin, tai kun sillä hetkellä vain huvitti hankkia koira. Nämä ihmiset joko pitävät koiraa mukavana osana elämäänsä tai sitten valittelevat sitä miten koiran hankinta oli huono juttu, koska siitä on ollut niin paljon vaivaa.

"Koirani on lapseni"-ihmiset kohtelevat koiriaan kuin ihmistä. Koira on hankittu siksi koska se on niin suloinen ja tahdotaan että on joku jota helliä, ja joka osaa myös antaa vastarakkautta. Valitettavan usein (mutta yleistämättä!) koira rakastetaan "pilalle". Doiminoivempi yksilö ottaa vallan perheessä, jatkuvasti herkkuja saava koira lihoo, koulutusta vaille jäänyt koira on huonokäytöksinen, nirsoiluun taipuvaisesta koirasta tulee entistäkin valikoivempi ruokansa suhteen....(ja omisistaja repii hiuksia päästään, kun ei enään keksi mitä saisi koiransa syömään)

Koiraharrastajat ovat taas laaja joukko hyvin erityyppisä koiraihmisiä. Tähän joukkoon kuuluu kahta edellämainittua sekä elämäntapa"koiralilijoita". Joku on saattanut hankkia ensin koiran vain kotikoiraksi, mutta innostunut harrastamaan sen kanssa myöhemmin. Kilpaileminen joko kiinnostaa tai ei kiinnosta. Pääasia on touhuta koiran kanssa.
Toinen ääripää taas on hankkinut juuri tämän rotuisen, tarkoin valitun ja tietyn yksilön, juuri siihen tiettyyn harrastukseen, ja tavoitteena SuomenMestaruus.

Elämäntapa"koirailijat", joista jo mainittiinkin, elävät koiriensa mukaan. Ammattikin on ehkä koiriin liittyvä, mutta ei aina. Koirat liittyvät olennaisesti kaikkeen mitä he suunnittelevat tai tekevät. Auto, asunto, sisustus, ystävät ja elämänkumppanikin on valittu koiria silmällä pitäen.

Monella koiraihmisellä koiria saattaa olla jopa kaksi. Tai paljon enemmänkin. Hyvin erilaisista syistä; Koiraa lapseen vertaavat pitävät useampaa koiraa ehkä siksi että eivät voi vastustaa esim. kotia vailla olevaa onnetonta ja hylättyä raasua.
Koiraharrastaja ja elämäntapa"koirailijalle" koiria vain kertyy. Kun harrastuskoira tulee vanhaksi tai ei kykene enään harrastettavaan lajiin, on tilalle saatava uusi. (Toiset tosin saattavat antaa vanhan koiran tästä syystä poiskin....mitä "koirani on lapseni"-ihmiset kauhistelevat). Ulkomailta tarjoituu mahdollisuus saada aivan mielettömän lupaava yksilö, joka on pakko saada, tai jos kipinä uuteen lajiin syttyy, eikä nykyisestä koirasta ole siihen lajiin, on hankittava toisen rodun edustaja kaveriksi edelliselle.

Nämä neljä koiraihmistyyppiä ovat siis vain hyvin karkeasti eriteltyjä. Joku voi tunnistaa itsestään kaikkia näitä piirteitä, joku paria ja joku ei ehkä yhtäkään (jos keksit lisää kategorioita, niin kerro ihmeessä kommenttilaatikkoon).
Vaikka syyt koiran pitoon vaihtelevat suuresti, silti jokainen koiraihminen ymmärtää edes jossainmäärin toistaan; miksi koiria varten on hankittava omakotitalo ja tila-auto (tai jopa ihan eri auto). Miksi koirille on hankittava aina uusia tarvikkeita ja leluja vaikka ennestäänkin on, miksi maksetaan satojen eurojen eläinlääkärikuluja (vaikka uuden koiran saisi samalla hinnalla) tai miksi suru on niin musertava ja ylitsepääsemätön jos koira kuolee.

Poikkeuksen saattavat tehdä ne koiranomistajat jotka ovat vahingossa ja ilman sen suurempaa harkintaa ottaneet koiran riesakseen.
Ns. Tavalliset, Ei-Koiraihmiset eivät myöskään ymmärrä, vaan leimaavat koiraihmiset hulluiksi (mitä tulee kyllä näiden koiratouhujen vuoksi itsekin niin monet kerrat epäiltyä...joten väliäkö tuolla.)

Oma inspiraationi kirjoittaa erilaisista koiraihmisistä syntyi oikeastaan juuri Ei-Koiraihmisten vuoksi.  Pistää kiehumaan, kun neuvoja ja arvostelua satelee sellaisilta ihmisiltä jotka eivät asiasta mitään ymmärrä.
Omilta sukulaisilta kuulee tasaisin väliajoin vihjailua ja suoranaista moitetta koiriin liittyen. Niistä on niin paljon vaivaa, että kannattaisi antaa pois ja nauttia elämästä (olenko nyt sitten niin onnettoman oloinen?) Ne pitäisi vaihtaa pienempiin ja helpompiin koska vinttikoirat ovat niin jalostettuja koiria (WTF?! Jos olisin ollut itse paikalla kun tuo on sanottu, olisin kuullut mielelläni mitähän ihmettä tässä tapauksessa jalostetulla tarkoitettiin).
Koirani ovat paljon huonotapaisempia kuin siskopuoleni koira (varmasti tottakin, mutta sillä että kyseessä on vanhempi kultainen noutaja ja kaksi nuorta greyhoundia ei kuulemma ole mitään eroa).

Kyllä minä myönnän että koirieni varsinainen koulutus on jäänyt vähälle, koska olen sortunut siihen samaan ajatukseen kuin moni muukin vinttikoiran omistaja; Miksi vaivautua kun se on vinttikoira.
Oikeasti uskon että greyn kanssa pääsisi kyllä tuloksiin jos haluaisi. Mutta toisaalta kun kyseessä on rotu, joka ei vaadi aktiviteettiä aivoillensa, eikä hypi seinille muusta kuin vapaanliikunnan puutteesta, niin on helppo laiskistua koulutuksen suhteen.
Toisaalta grey on myös rotu, jota on helppo hallita ilman opeteltuja käskyjäkin. (Pimu osaa mm. Istu, Sivulle, Seuraa, Maahan ja Paikalla käskyt, mutta näitä ei ikinä tule käytettyä arjen elämässä...ne ovat vain temppuja, koska greytä voi hallita ilman niitäkin. Ainakin näitä yksilöitä).
Tässä on jo yksi syy siihen, miksi minulle ei kannata tulla puhumaan kurittomista vinttikoirista vs. kiltit noutajat. Mitenkään pahaa roduille tarkoittamatta väitän että kaksi ja nelivuotiaan noutajan kanssa voisin olla hieman enemmän helisemässä kuin näiden kahden greyn kanssa. Tällä samalla kasvatuksella olisivat noutajani hihnassa täysin käyttäytymistaidottomia ADHD tapauksia.

Minua kiehuttaa myös se, jos koira otetaan, tai kuvitellaan että kaikki ottavat, vain siksi että se on koira. Ymmärtämättä mitään roduista ja käyttötarkoituksista. "Vaihda tuo iso ja työläs koira pieneen ja helppoon koiraan". Justiinsa. Hyvinpä toimii vaikka maltankoira vinttikoirien ratajuoksukisoissa. Tai chihuahua suojelussa.  Puhumattakaan siitä ettei roduilla niihin oikeutta ole.

Jos haluaisin vain lemmikin lämmittämään sohvan kulmaa ja lenkkiseuraksi, niin toki pieni koira kelpaisi. Eikä niitä varmasti olisi kahta. Yhden kanssa pääsee paljon helpommalla.
Minä tiedän sen sanomattakin.
Kyse vain ei ole minun (ja monen muun) kohdalla mistään sellaisesta.
Minulla on greyhoundeja, koska ratajuoksu on kiinnostava harrastus, ja grey minulle ehdottomasti ainoa ja oikea rotu siihen.

Vaikka koirat ovat kaikki yhtä ja samaa lajia, niin erot rotujen kesken saattavat olla kuin kahdella eri eläinlajilla. Jos naapurin collie on hurmaava tapaus ja tahdot itsellesi samanlaisen, ei todellakaan ole sama asia hankkia collie- rotweiler sekoitusta (kun onhan siinäkin sitä kivaa collieta). Rotweiler saattaa tuoda colliemixiin omat lisämausteensa jotka ehkä tulevat kokemattomalle omistajalle yllätyksenä...Tai sitten koira on kuin onkin aivan yhtä hurmaava tapaus kuin se naapurin collie (siinä missä toinen puhdasrotuinen collie olisi kuin yö ja päivä tämän hurmaavan collien kanssa). Sitä kun ei koskaan tiedä. Eroja on paitsi roduissa, niin myös yksilötasolla.

Kun sukukaiseni saivat kuulla minun aikovan hankkia koiran, tätini tarjosi minulle työkaverinsa kautta erästä koiraa . Sen kun olisi saanut ihan ilmaiseksi ja se olisi sellainen "nätti vaalee".
Valitettavan usein koiria todella hankitaan tälläisin perustein.
"Nätti vaalea" olisi toki voinut olla aivan lottovoitto minulle (jos olisin halunnut vain kotikoiran) tai sitten täysi katastrofi. Ainakin jos minulle olisi tullut pelkäksi kotikoiraksi jokin "nätti vaalea" husky- labbis- belgianpaimenkoira sekoitus. Bichon frise-whippet- tiibetinspanielimix olisikin sohvachamppionina todennäköisesti paremmin menestynyt. Rodulla on väliä silloinkin, kun hankitaan vain sekarotuista, ja vain kotikoiraksi.

Minä en käy känkättämään kenellekään tämän kalliista matkustelusta ja auton hankinnasta. Tai urheiluharrastuksista. Miksi oma elämäntapani ja harrastukseni saa silti aikaan tuhahduksia ja silmien pyörittelyä. Keneltä se on pois, tai kenelle se on riesaksi, jos minun kotonani asuu kaksi isoa koiraa?
Ja koska koirista oikeasti tulee myös aitoja ja rakkaita perheenjäseniä, on suorastaan röyhkeetä ehdottaa koiran vaihtamista toisenlaiseen tai sen antamista pois. Antaisitko itse pois lapsesi, koska se kiukuttelee joskus ja siitä on vaivaa? Ai juu, lapsi ja koira on aivan eriasia. Tiedetään. Mutta tunnetasolla monelle koiranomistajalle jollei sama, niin ainakin lähes sama asia. Ja minä vähän luulen että muita lapsia ei minulle tarvitse odottaakaan ilmestyvän..

Että tälläistä tällä kertaa. Ja nyt minä tiedän miksi aina välillä venyy tämä uuden kirjoituksen aikaansaaminen. En osaa kirjoittaa lyhyesti. Enkä nopeasti (sormista kyllä löytyisi vauhtia, aivot toimii hitaammin) Tähän meni yli 3 tuntia. :-D