Tunnetko koirien käyttämät rauhoittavat signaalit? Jos vastasit ei, tai et ole ainvan varma, suosittelen tutustumaan Turid Rugaasin teokseen aiheesta.

Koulun Hurttahotellilla olin kerran menossa erään bokserin häkissä käymään (hakemaan tyhjän ruokakupin pois, vaihtamaan veden tms.). Tulin koirapuolen ovesta sisään reippain askelin ja lähestyin bokserin häkkiä suoraan ja katsomalla koiraa silmiin.
Bokserin ryhti valahti, korvat menivät päätämyöten ja se nuolaisi huuliaan. Reagoin eleeseen kääntämällä pääni hieman sivuun ja muuttamalla lähestymissuuntaani koiraani nähden. Kävelin ikäänkuin hieman häkistä ohi, ja tulin koiran luokse sivulta enkä edestä. Juttelin myös koiralle ystävälliseen sävyyn.
Bokseri otti minut iloiten vastaan häkkiinsä eikä koko tilanteessa ollut mitään erikoista. Vasta myöhemmin tajusin koiran käyttämän selvän signaalin (huulien lipominen) yhdistettynä muuhun epävarmuutta osoittaviin eleisiin, ja kuinka olin itse eleeseen vastannut. Uhraamatta tapahtuma hetkellä koko asialle ajatustakaan.

Luin itse Rauhoittavat signaalit- kirjan muutama vuosi sitten. Sen luettuani oli kuin silmiltä olisi poistettu harso; näin koirien käyttävän näitä signaaleja kaikkialla missä ne kohtasivat toisia koiria, ihmisiä, ja muita eläimiä.
Hienointa asiassa oli se, että opin myös lukemaan noita signaaleja ajattelematta koko asiaa, alitajuisesti. Ja yhtä tiedostamatta myös vastasin itse eleisiin, kuten edellinen esimerkki osoittaa.

Ulkoilutin työharjoittelupaikassani erästä kilttiä, mutta hyvin varautunutta ja arkaa bordercollieta. Se käveli edelläni ja kävellessään kääntyi katsomaan minuun niin että katseemme kohtasivat. Bordercollie siristi silmiään ja käänsi taas päänsä menosuuntaan. Matka jatkui.

Tuo ele painui myös mieleeni hienona esimerkkinä selkeästä rauhoittavasta singnaalista vaikka kesti ehkä sekunnin, tai korkeintaan pari.
Silmien siristämistä koirat käyttävät "pehmentääkseen" katsettaan. Suoraan silmiin katsominenhan toimii usein uhkaavana eleenä. Siristämällä eleestä voi tehdä vaarattoman.

Nuorempi koirani Tosca oli erään kerran taas mukanani tunnilla. Taisi olla koirahieronta kurssi meneillään, koska luokassa oli silloin useampi muukin koira. Osa vaapaana.
Luokkakaverini tuli sisään uros dalmatialaisensa kanssa. Kyseinen uros ei voinut sietää muita uroksia, ja kaikki vieraat koirat (myös nartut) saivat usein osakseen rähinää ja pörhistelyä.
Tosca oli tavannut tuon uroksen aiemminkin, ja koirat olivat tulleet toimeen melko hyvinkin, kun alku "kireydestä" päästiin. Tosca siis tiesi, miten tämä uros saattaa käyttäytyä. Niinpä se heti tämän huomattuaan käveli vastaan niin pitkälle kuin remmi antoi myöden ja asettui makuulle. Siinä asennossa se pysyi pitkän tovin, vaikka rauhoittelu-ele taisikin jäädä dalmatialiselta huomaamatta, kun sitä vastaan oli tullut ovelle pari muuta luokkalaisteni koiraa.

Paikalleen asettuminen on melko yleinen ele. Mutta aina sitä (kuten ei monia muitakaan rauhoittavia signaaleja) tule huomattua, koska koirat makaavat, nuolevat huuliaan, siristelevät silmiään, haukottelevat, haistelevat maata ym. ihan muistakin syistä. Ei voi siis aina olla varma, oliko koiran käyttämä ele nyt rauhoittava singnaali, vai tekikö koira niin ihan muuten vain. Itse tulkitsin Toscan käytöksen 100% varmaksi rauhoitteluksi, kun tiesin koirien taustan.

Junassa Toscalla on tapana tunkeutua penkin alle tai muuhun ahtaaseen ja suojaisaan paikkaan, ja sielä se pysyttelee koko matkan ajan. Erään kerran se oli tunkeutunut käytävän toisella puolella olevan penkin alle, jossa annoin sen olla, koska minulla oli siihen suora näköyhteys, eikä Tosca häirinnyt muita.
Eräs lähellä oleva koira oli kovin kiinnostunut tekemään tuttavuutta Toscaan, ja sen remmi antoi myöden juuri sen verran että se oli noin puolenmetrin päässä Toscasta. Tosca käänsi päänsä sivuun ja pysyi tuossa asennossa vaivaantuneenoloisena niin kauan, että olin jo vähällä pyytää toisen koiran omistajaa kiskomaan koiraansa kauemmaksi, koska seuraavaksi Tosca olisi varmasti kertonut ärähdyksellä ettei halua tutustua toiseen yhtään lähemmin. Toinen koira kuitenkin lopulta itse uskoi käännetyn pään elettä, ja jätti Toscan rauhaan.

Tuohon muualle katsomiseen on tullut törmättyä ehkä kaikkein eniten. Vanhempi koirani Pimu yhdisti sen hiljattain erittäin korostettuun haukotteluun, kun ei halunnut tehdä tuttavuutta erään tuntemattoman koiran kanssa.
Haukottelu-ele on jäänyt mieleeni myös kaverini Ressu seropista, jonka Pimu ja Tosca on tuntenut pennusta saakka:

Ressu on rauhaa rakastava uros, ja yltyy nykyisin enään harvoin riehumaan samalla tavoin kun villeinpinä nuoruusvuosinaan Pimun kanssa. Kerran Ressun kyläillessä meillä, innostuivat Pimu ja (vielä pentu) Tosca riehumaan keskenään niin, että Tosca makasi sohvalla ja Pimu seisoi sen edessä. Ärinän säestyksellä ne näykkivät ja "purivat" toisiaan naamaan ja kaulaan. Vieressä seisonut Ressu päästi terävän haukahduksen ja haukotteli heti perään suurieleisesti. Olisi melkein voinut vannoa sen sanovan eleellä; "Lopettakaa!"

Pimun kohdalla olen usein huomannut myös maanhaistelu-eleen, jota se käyttää ainakin kohdatessaan vieraita lenkillä. Rauhoittavat singnaalit- teoksessakin kerrotaan eleestä: "Haistelu voi olla nopea päänliike alas, jolloin kuonoa ei edes lasketa maahan saakka. Sitten pää nostetaan samantien. Se voi olla liike, jossa kuono lasketaan aivan alas ja nostetaan taas." Juuri tälläistä "nyökyttelyä" Pimu käyttää paljon useammin kuin pitkään kuono maassa kulkemista/seisomista. Tai sitten en vain ole osannut tulkita niitä muuksi kuin oikeaksi maan haisteluksi.
Kerran Louella Pimu nyökytteli laitumella oleville lehmille (joita se suunnattomasti pelkää) ja lipoi samalla huuliaan.

Kun itse tunnen yleisimmät rauhoittavat signaalit, toivoisin jotenkin kaikkien tuntevan ne. Erityisesti koiraihmisten, mutta myös aivan jokaisen ihmisen, koska koirat käyttävät niitä paljon, ja viattomasti luulevat aina tulevansa ymmärretyksi.
Paljon useammin signaalit kuitenkin luetaan väärin.

Koulussa oli menossa jyrsijöitä ja muita pieniäeläimiä käsittelevä kurssi, ja opettajamme oli tuonut luokkaan kanin. Pimu sattui käymään mukanani luokassa tauolla, ja opettaja näytti kania Pimulle sylistään. Pimuhan tietysti oikein aitona metsästysviettisenä vinttikoirana pelkäsi kania :-D (kuten se pelkää kaikkia pieniä eläimiä. Siilit, oravat jne. kiinnostavat kun liikkuvat nopeasti, mutta jos paikallaan ja lähellä ovat, niin huijui kun pelottaa). Pimu haistoi sylissä olevaa kania kaukaa ja varovasti, jonka jälkeen se kyyristellen ja luimien nuolaisi huuliaan. Joku tilanteen nähneistä nauroi jotakin veden herahtamisesta kielelle.

En ollut varma oliko kyseessä sitten oikeasti väärin ymmärretty ele vaiko vitsi.
Mutta hyvin usein rauhoittava signaali voidaan tulkita juuri näin.
Kuitenkin esim. juuri tässä tapauksessa Pimun muuta elehtimistä lukien selviää mistä on kyse. Jos todella olisi ollut "veden herahtaminen kielelle", niin opettajalla olisi ollut sekunnin murto-osa aikaa piilottaa kani paidan sisään ja kiidättää turvaan.
(Niin ja mainittakoon nyt tilanteesta vielä se, että osasin odottaakin Pimun pelkoreaktiota ja pidin varmuuden vuoksi siltikin hihnan riittävän tiukalla, ettei Pimulla olisi ollut mahdollisuuttakaan hyökätä kanin kimppuun, emme siis syyllistyneet eläinrääkkäykseen kokeilumilelessä)

Koirien elekieleen tutustuminen on yksi antoisimmista asioista.
Voiko mikään olla sen hienompaa kuin että pystyy lukemaan koiran hienon hienoja ilmeitä ja eleitä kokonaisuutena ja ymmärtämään niitä.
Ja tässäkään aiheessa ei opittava kovin hetkessä lopu. Kirjallisuutta aiheesta löytyy ja tulee jatkuvasti lisää. Ja mitä enemmän koiria tarkkailee, sitä taitavammaksi tulee.