Noin kuukausi työharjoittelua takana jo.... kyllä aika menee vauhdilla. Kohta on joulu ja seuraavaksi huomaankin että on jo maaliskuu ja kouluun pitäisi mennä takaisin. Sitten tuntuu varmaan taas haikealta jättää Tampere ja kaverit täällä vähäksi aikaa... Ihan kuten tuntui ikävältä lähteä Lapista tänne takaisin. Ja sitä aiemmin lähteä Tampereelta Lappiin aloittaessani opiskelut...Hassua. Mutta semmonen olen aina ollut.

Työharjoittelussa viimeistään olen tajunnut miten oikealla alalla opiskelenkaan. Tämän parempaan kouluun en olisi voinut päätyäkkään :)
 Paitsi että koulussa käydään teoriaosuutena läpi kaikkea mahdollista kiinnostavaa ja koiriin liittyvää, niin saan myös työnteon kautta oppia minua kiinnostavia asioita. Nyt työskentelyn eläinlääkäriasemalla ja toivottavasti myöhemmin koirantrimmausta ja eläinkaupassa työskentelyä (ajattelin ensi kesänä hakea trimmaamoon ja eläinkauppaan). Ja tietysti koirahoitolatyötä.

Nyt on töissäkin jo erottunut selkeät suosikki hommat ja ei niin kivat hommat kaikista työrutiineista joita eläintenhoitajat eläinlääkäriasemilla tekee; Pentujen rokotukset ovat kivoja. Pennut ovat aina niin suloisia ja mikäpä olisi parempi "tekosyy" niiden paijaamiseen kuin kiinni pitäminen pöydällä ja namin syöttäminen (ettei pikkusille jää ikävää muistoa eläinlääkäristä)  :)
Mikroskooppi on hyvin mielenkiintoinen. Voisin tarkastella sillä asioita "molekyyli tasolta" vaikka tuntikausia. Luulempa että minua ennen vaivannut veri kammo on lieventynyt suuresti osittain mikroskoopin ansiosta. Verihän onkin vain pieniä vaaleita palloja (= punasolut).  :)
Mutta jostain käsittämättömästä syystä olen hulluna patteihin / paiseisiin. Minusta on todella mielenkiintoista seurata vaikkapa patin poisto leikkausta koiran hännästä. Taidan olla outo... :)

Ei niin mieluisia hommia  ovat taas kaikenlaiset siivous työt; Instrumenttien pesu ja yleinen siivoilu (jota on tosin melko vähän). Lähinnä siksi että se on niin tavallista ja tylsää :)
Puhelimeen vastaaminen on myös ikävää. Samasta syystä kun aluksi kammosin Hurttahotellin päivystyspuhelinta...mikään ei ole kamalampaa kuin tietämättömyys ja epävarmuus. Täällä nyt tosin kukaan ei oletakkaan että harjoittelija osaisi vastata jokaiseen kysymykseen mutta taas tulee vastaan oma täydellisyydentavoitteluni: Minä haluan osata vastata.
Mutta nyt kun joudun käymään kysymässä eläinlääkäreiltä tai vakituiselta avustajalta, ja sen jälkeen selostamaan vastauksen asiakkaalle niin opin samalla itsekkin kaikenlaista. Esim. sen että ihmisen syyhypunkki ei yleensä tartu koiraan... :)

Toki välillä soitot ovat vain ajanvarauksia tai jotain sellaista mihin minäkin osaan vastata, ja silloin puhelin kammo lieventyy aina hiukan. Ainakin siksi kunnes taas tulee jokin selostus sellaisista tai tälläisitä oireista kissalla/koiralla eikä minulla ole aavistustakaan mitä se voisi olla....:)
Eikä asiaa helpota lainkaan se, että meitä on kielletty ottamasta ns. turhia potilaita.( Monet lemmikin omistajat saattavat soittaa mitä ihmeellisemmistä  asioista ja uskovat tosissaan että eläimellä on nyt hengenhätä. ) Otetaanhan tietysti nämä luulosairaatkin tapaukset jos he todella sitä haluavat.... Siksi pyytäisinkin kaikkia eläimenomistajia olemaan liioittelematta lemmikin oireita. Olisi hiukan noloa varata aika koiralle joka ei ole syönyt mitään viikkoon eikä pysty kävelemään, Ja joka kuitenkin kävelee itse sisään vastaanotolle ja lääkärilläkin selviää, että onhan sille ne lihapullat ja nakit kyllä maistunut.... mutta ei vaan se oma ruoka.....

Kaikenkaikkiaan kulunut kuukausi on ollut oikein mukava. Työ on kivaa, eikä työkavereissakaan ole valittamista. Sovimme itseasiassa kahden muun harjoittelijan kanssa jo yhteisestä laivamatkastakin tammikuussa, kun löytyi niin halpa tarjous :)